Kuntatalous - miksi aina säästetään lapsilta ja vanhuksilta?
Kuntien taloutta verrataan usein yrityksiin ja kotitalouksiin. Käytännössä haaste on paljon kovempi. Itse pääsin tutustumaan kuntien toiminnan logiikkaan läheltä vuosina 2009-2012, jolloin olin Oulun kaupunginhallituksen jäsen. Kausi oli melkoinen oppikoulu kuntatalouteen ja kuntien toimintalogiikkaan.
Kuntataloudesta opittua
Investoinnit ja kulut eivät ole vertailukelpoisia. Siinä missä investointi on kertaluontoinen kustannus, kulut kumuloituvat vuosittain. Jos Kivisydän maksoi 73 miljoonaa euroa, se on paljon. Käytännössä 73 miljoonaa riitti kuitenkin tuolloin kattamaan Oulun sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannukset vain 1,5 kuukauden ajaksi. Tällä hetkellä soten vuosittainen kustannus oli Oulussa kuntaliitoksen jälkeen 731 miljoonaa € – 10 vuodessa siis 7,3 miljardia euroa!
Veroäyrin nosto ei pelasta taloutta. Yhden veroprosentin nosto tuo Oulun kassaan muutaman 10 miljoonaa euroa. Summa tuo hetken helpotuksen hetkeksi, mutta ilman kuluja hallitsevia toimenpiteitä (kulut kohoavat matemaattisen varmasti mm. erilaisten indeksikorotusten vuoksi ja koska uusia palveluja joudutaan tuottamaan) ollaan jälleen pian uuden veronkorotuksen edessä. Sinänsä olen tyytyväinen veronmaksaja, lapseni saavat loistavaa opetusta ja kirjastot ovat kaikkien ulottuvilla. Mutta en pidä hyvänä sitä, että ensi sijassa keskitymme verojen nostamiseen emmekä pohdi selviytymiskeinoja pitkällä tähtäimellä.
Kulut voivat kasvaa vain saman verran kuin tulot. Jos kulut jatkavat nousua enemmän kuin tulot, juoksevia kustannuksia joudutaan jossain vaiheessa kattamaan lainalla. Voi olla, ettei lainan määrällä sinänsä ole merkitystä, mutta korot joudumme niistä maksamaan. Juoksevien kulujen lisäksi tarvitaan rahaa investointeihin. Tämän sivun alareunassa olevassa kuvassa viiva = vuosikate ja pylväs = investoinnit. Vuosikate on euromäärä, joka kulujen jälkeen jää kaupungin käyttöön ja se voi olla myös negatiivinen. Oulussa vuosikate on onneksi pysytellyt positiivisena, mutta investointeja se ei ole riittänyt kattamaan. Ylimenevä osuus täytyy kattaa joko lainalla, omaisuuden myynnillä tai jollain muulla rahoituserällä.
Kun säästetään, niin säästetään aina lapsilta, vanhuksilta ja vammaisilta. Tämä johtuu siitä, että rahoituksesta suurin osa kuluu sosiaali-, terveys-, koulutus- ja sivistyspalveluihin. Vuoden 2021 talousarviossa peruskunnan toimintamenot ovat 1,4 miljardia euroa. Hyvinvointipalvelujen (sote) toimintamenoiksi on arvioitu 731 miljoonaa €. Opetus, sivistys, liikunta ja kulttuuri yhteensä 492 miljoonaa €. Näin ollen kaikkeen muuhun (tiet, kaavoitus, rakennusvalvonta, kaupunkikehitys, joukkoliikenne, kaupungin työllisyyspalvelut, kaupungin hallinto, yrityspalvelut jne.) jäi n. 183 miljoonaa €. Koska suurin osa rahasta on palvelujen tuotannossa, leikkauksilla tai säästöillä ei ole mitään merkitystä kunnan talouden suunnalle, jos peruspalvelut eivät ole tarkastelussa mukana.
Palvelutarve jatkaa kasvamistaan. Palvelutuotanto laahaa aina tarpeen jäljessä. Esimerkiksi lääkkeet ja sairauksien hoito kehittyvät koko ajan. Pystymme myös diagnosoimaan sairauksia koko ajan paremmin ja luomme koko ajan uusia diagnooseja. Koulutustaso kasvaa ja vaatimukset kouluille ja opetukselle nousevat jatkuvasti. Subjektiivisia oikeuksia on laajennettu. Tämä kaikki on merkki kehittyvästä yhteiskunnasta, mutta se ei ole ilmaista.
Palvelutuotanto ei ole ajan tasalla. Kunnallinen palvelujärjestelmä on luotu olemassa olevaa palvelurakennetta hienosäätämällä, paikkaamalla tai lisäämällä siihen uusia palveluja. Palvelemme 2020-luvun asiakasta 1950-1970 -lukujen opein. Palvelujärjestelmä on luotu aikanaan kannattelemaan ihmisiä väliaikaisten ongelmien yli. Asiakkaiden haasteet ovat kuitenkin muuttuneet ja eriarvoistumiskehitys on tuonut esim. pysyvän syrjäytymisen. Käytännössä järjestelmä pitäisi purkaa ja kasata palaset yhteen asiakaslähtöisesti.
Kuva: Oulun kaupungin talousarvio vuodelle 2021. Turkoosi pylväs kuvaa investointien määrää, keltainen viiva vuosikatetta, eli kuinka paljon kulujen jälkeen Oulun kaupungilla on jää rahaa investointien kattamiseen. Erotuksen kattamiseen tarvitaan usein lainarahoitusta. Tällä hetkellä jokaista oululaista kohden on otettu lainaa 4700 € (vuonna 2019). Vielä muutama vuosi sitten tämä olisi merkinnyt kriisikunnan statusta.